Paluu IBS:n oireiden alkuun


Tuossa foorumilla ollaan keskusteltu jonkin verran omien oireidemme syntyajoista ja niiden syntyyn vaikuttaneista tapahtumista ja elämäntilanteista. Aihe on sinänsä kovin kiinnostava, koska monet ovat kokeneet aikalailla yhtäläisiä tapahtumia ja asioita. Päätin kirjoitella omia kokemuksiani ja elämäntilanteitani, joiden uskon olleen vaikutteena IBS:n syntyyn. Olisi mielenkiintoista tietää, oletteko te kokeneet samanlaisia asioita ja koetteko että juuri nämä asiat ovat vaikuttaneet oireiden syntyyn?

Ensimmäisenä haluan nostaa esiin antibioottikuurit, mitä minullekin on syötetty jo ihan pienenä. Sairastin lapsena paljon korvatulehduksia, joihin söin melko monta antibioottikuuria. Myös kitarisani leikattiin tuohon aikaan. Äidiltä vielä varmistin, että syötettiinkö minulle edes mitään maitohappobakteereja antibioottien yhteydessä, mutta näin ei kuulemma tehty. Ei taineet edes lääkärit tuohon aikaan niitä suositella. Mielenkiintoista tässä on se, että homeopaattisissa tutkimuksissa näkyi viitteitä suoliston epätasapainosta jo tuolta ajalta. Joten suoliston kunnon järkkyminen on alkanut jo minun ollessa pieni. Omalla kohdallani nämä vatsavaivat ovat myös hieman perinnöllisiäkin, joten olen ollut alunperinkin altis sairastumaan tämänkaltaisiin oireisiin. (Niin ja jos tietä kiinnostaa nämä tutkimukset missä kävin, niin ne toteutettiin Lahdessa Jouni Jämsän vastaanotolla. Suosittelen käymään jos luontaishoidot kiinnostavat.)

Antibiootteja söin myös vanhemmalla iällä kun viisaudenhampaat alkoivat vaivata ja niitä piti repiä ja leikata jopa irti. Myös virtsatulehduksiin söin muutaman kuurin. Tuolloin taisin joitain Gefilus tuotteita käyttää antibioottikuurin aikana, mutta minulla ei ole tarkempaa muistikuvaa miten paljon näitä nautin. Näiden lisäksi minua vaivasi muutamaan kertaan hiivatulehdukset, joihin söin myös lääkkeitä.

Fyysisten kokemuksien lisäksi lapsuudessani ja nuoruudessani tapahtui myös paljon henkisesti ehkä jopa rasittavia asioita. Oli lapsena hurjan arka ja ujo. Muistelen jo tarhaiässä kun äiti hätisti minua menemään asuinalueemme leikkikentälle katsomaan joskos kaverit olisivat jo siellä. Lähdin äidin käskystä ulos ja istuin ulkona rappumme oven ulkopuolella muutaman minuutin ja palasin sisälle sanoen ettei leikkikentällä ollut ketään. Tuo tapahtuma kuvastaa melko hyvin nykyistä tilannetta, jolloin hermoilen uloslähtemistä, oli määränpää miten lähellä tahansa. Voisiko näillä kokemuksilla olla jotain yhteistä?

Kouluaikoina en ollut mitenkään kovin suosittu. Olin edelleen arka, hiljainen, ujo ja pyrin pysymään mahdollisimman huomaamattomana, pois muiden tieltä. Jo pelkkä toisen ihmisen tervehtiminen sai naamani helottamaan tulipunaisena. Ala-asteen lopulla alkoi sitten koulukiusaaminen, josta kärsin koko yläasteen ajan. Minua tuupittiin, haukuttiin, jätettiin pois ryhmätehtävistä ja liikuntatuntien joukkueista. Tukahdutin vihaani ja turhautumistani koko yläasteen ajan. Selviydyin väkisin niistä kolmesta vuodesta. Tähän aikaan minulla ei ollut vielä vatsaoireita lainkaan. Muistelen pelänneeni koulun wc-tiloja ja usein olinkin kokonaisen päivän ilman yhtäkään wc-käyntiä. Voisin nyt ajatella, että jonkinlainen pakkomielle wc-käyntejä kohtaan syntyi jo tuolla iällä, tosin vastakkaisena mitä se nykyään on.

Yläasteen päätyttyä koin aikamoisen helpotuksen ja vapautumisen tunteen päästessäni eroon tukahduttavista koulupäivistä jatkuvine haukkumisineen ja tuuppimisineen. Pääsin sisään kotikaupunkini lukioon ja ja koulun käynti alkoikin ihan mukavissa merkeissä. Sain jopa kavereita koulusta ja viihdyin melko hyvin. Lukioaikoina sosiaaliset piirit laajenivat ja aloin pääsemään eroon ujoudestani. Lukion kolmannella ilmestyivät ensimmäiset häiritsevät vatsaoireet. Lähinnä minua vaivasi kovat ilmavaivat ja satunnainen ripuli. En osannut yhtään arvioida mistä nämä oireet johtuivat. Tuntui ettei mikään auttanut. Söi tai ei, niin maha oli sekaisin. Lopulta jouduin ottamaan muutamia kursseja iltalukion puolelta, koska koin aamupäivät pahemmiksi mahan kannalta. Valmistuin kuitenkin lukiosta ihan hyvin arvosanoin, mutta uskoisin että tuo opiskelun tuoma stressi ja menneiden tapahtumien tuoma henkinen rasite vaikuttivat paljonkin oireiden syntyyn.

Lukion jälkeen opiskelin vielä muutamia vuosia ja muutin monesti paikkakunnalta toiselle niiden perässä. Minulla oli paljon ystäviä ja myös muutama poikaystävä siinä ehti piipahtaa. Tänä aikana kuvioihin tuli myös alkoholi ja yökerhoelämä. Laajan sosiaalisen piirin yllyttämänä minut löysikin melko usein kaupungin yökerhoista ja baareista, kuin kotoa istumasta. Ruokavaliokaan ei tämän kaiken lisäksi ollut aina ihan sieltä parhaimmasta päästä, vaan eineksiä ja pikaruokaa kului jonkin verran. Olin myös kova popsimana pullaa ja keksejä kahvin kera. Myös irtokarkkeja meni hurjat määrät. Tämän kaiken lisäksi vielä kuvioihin tuli kaikenlaiset ihmissuhdesotkut, valehtelua, pettämistä, haukkumista, oman edun tavoittelua, välinpitämättömyyttä jne. Oli tuo aika aikamoista draamaa! Kaikessa kauheudessaan tämä aika oli hyvinkin kuluttavaa, niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Ja nykyään koen tuon elämäntavan olleen melko suuressa osassa suoliston bakteeritasapainon järkkymiseen lapsuuden jälkeen. Näihin aikoihin minulla alkoi ilmetä myös erinäisiä huimaavia tuntemuksia kävellessä esimerkiksi suuren torin läpi, missä oli paljon ihmisiä. Myös kauppakeskukset tekivät tätä huimaavaa tunnetta päähän. Näin jälkeenpäin ajateltuna saattaisi olla kyse jonkinlaisesta paniikkihäiriöstä tai pelosta. Nykyään en tämänkaltisesta tunteesta enää kärsi.

Näiden lisäksi mieleeni tulee vielä yksi mainitsemisen arvoinen parisuhde, jonka tunnen vaikuttaneen ajatteluuni ja jopa vatsan kuntoon vielä tänäkin päivänä. Olin parikymppisenä parisuhteessa muutamia kuukausia melko epätasapainoiseen ihmiseen, joka lopulta päätyi vangitsemaan minut yhteiseen kotiimme yrittäen eristää minut kaikesta muusta maailmasta. En saanut katsoa televisiota, en selata nettiä, en kuunnella musiikkia. Kaikkein kielletyintä oli keskustella kenenkään kanssa ja jopa kassaneidille moikkaaminen ja hymyileminen oli hänestä täysin väärin. Tällaisessa helvetissä kun jaksoin elää noin kolmisen kuukautta, voin vaan sanoa, että kroppa sanoi sopimuksen irti. Minulle todettiin keskivaikea masennus ja syömishäiriötä (tämä perustui lähinnä siihen, että en tuossa tilanteessa edes kokenut eläväni tai tarvitsevani ruokaa). Pääsin kuitenkin ystävien ja tuttavien avulla eroon tästä järkytävästä tilanteesta ja pääsin muuttamaan omaan asuntoon. Oli ihana palata normaaliin arkeen ja päästä liikkumaan vapaasti. Äkillinen asian ratkeaminen aiheutti kuitenkin hieman psyykkisiä ongelmia, joiden takia lepäsin pari viikkoa sairaalan osastolla. Tämän kokemuksen uskon nykyään vaikuttaneen paljon sosiaaliseen elämääni ja siihen turvattomuuden tunteeseen joka minulla on, kun en uskalla luottaa uusiin ihmisiin. Päätin tuolloin, etten anna kenenkään kahlita itseäni enää, mutta olen sen ehkä vetänyt liiankin kirjaimellisesti osaksi elämääni. Parisuhteet ovat minulle vaikeita, ainakin alussa, jolloin kamppailen luottamuksen ja vainoharhan välillä. Haluan pitää ihmiset etäällä, koska lähelle päästettynä koen tilanteen melko ahdistavaksi tavalla tai toisella. Tällainen jännitys ja pelko toki pitää myös vatsan kipeänä. Haluaisin palata siihen elämänvaiheeseen, missä vielä luotin ihmisiin ja tunsin oloni turvalliseksi toisten seurassa. Aikaisemmin olen ajatellut että en pelkän vatsan toiminnan takia kykene normaalisti sosialisoimaan ihmisten kanssa, mutta mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän alan vakuuttua siitä, että tämän takana on enemmänkin tuo huono parisuhde kokemus, kuin itse vatsan toiminta. Ja voin hyvin kuvitella, että tämä vatsan kipuilukin saattaa hyvin johtua suurilta osin tuosta ahdistavasta kokemuksesta, josta en ole vieläkään päässyt yli täysin. Ken tietää.

Jos haluatte keskustella omista kokemuksistanne niin tervetuloa foorumille mukaan keskusteluun! Linkki löytyy sivun yläreunasta. :) Toki voitte myös kommentoida tänne, jos aiheeseen teillä on jotain lisättävää.




  • Love
  • Save
    Add a blog to Bloglovin’
    Enter the full blog address (e.g. https://www.fashionsquad.com)
    We're working on your request. This will take just a minute...